Isosiskoiltani, rakkaudella...

[Kirsieveliina]

Altistuin Jehovan todistajuudelle hieman epäreilusti jo ennen kuin osasin itse valita "kyllä" tai "ei", ehkä jonkin verran alle 5-vuotiaasta, ja tein lahkoon lisäksi aivan oman harharetkeni varhaisnuoruudessa, ainoana selityksenä silloinen, pitkäaikainen paras ystäväni, jonka isä oli vanhin. Jätin Jehovan todistajat vuonna 1990 nopealla hiipumisella, poisjäämisellä ja melko ehdottomin mielipitein, joihin olin päätynyt pitkään kestäneellä, monien tekijöiden ja havaintojen harkinnalla. Näin ympärilläni toistuvasti rakkaisiini (mm. isoäitini) kohdistunutta epäoikeudenmukaisuutta, välinpitämättömyyttä, teeskentelyä. Reagoin siihen nuoren ihmisen vilpittömyydellä. Lahkon jättäminen oli myös murrosikäni selvin irtiotto, enkä myöhemmin löytänyt syitä, miksi katuisin sitä. Päinvastoin: koin aina melko kovaa painostusta 3 sisareni taholta. Olin "isän tyttö" ja sisareni puolestaan pilkkasivat isääni hänen selkänsä takana - myöhemmin olen ymmärtänyt syyksi tähän isän salilta poisjäämisen - joka tapauksessa olin loukkaantunut isäni puolesta ja lojaliteetista häntä kohtaan. Tätä on hieman vaikea selittää, eniten minua järkyttivät tuollaiset ihmissuhteet... Tietynlainen kovuus ja kylmyys. Nyt nuo minulle tärkeät ihmiset ovat jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Nuorena aikuisena päätin, että haluan omasta elämästäni erilaista; haluan aitoja, lämpimiä ihmissuhteita omaan elämääni. Aina joskus vieläkin havaitsen jotain tiettyjä ajatuskulkuja tai "kulttuurivaikutteita", joiden arvelen olevan lähtöisin Jehovan todistajista. Uskonnot sinänsä kiinnostavat ja kiehtovat minua edelleen, mutta en vain ole halunnut valita niistä yhtä ja "oikeaa". Vierastan tietynlaista ehdottomuutta. Kirkollisten tapahtumien, kuten joulun kokeminen yhdessä läheisten kanssa merkitsee minulle silti todella paljon. Teen tällä hetkellä kiireistä työtä ja kirjoitan graduani, jossa yllätys yllätys käytän uskonnollisia elementtejä, enkä näin ole voinut panostaa vertaistapaamisiin tähän mennessä niin paljon kuin olisin halunnut. Haluan kuitenkin vielä tulevaisuudessa tutustua ja keskustella muiden exien kanssa - erityisesti harvemmin esiin pääsevät naisten tavat kokea ja merkityksellistää entistä JT-elämää kiinnostavat, toki sukupuoleni vuoksi. Olen iloinen siitä, että vaiettu aihe on päässyt toistuvasti esiin mediassa. Emme ole kokemuksinemme yksin. Kokemuksena muutamat vuodet lahkon vaikutuspiirissä ovat opettaneet ja antaneet luonteen vahvuutta - on hienoa tuntea päässeensä yli niin dominoivasta alakulttuurista. Muuten elämä on antanut onnellista sisältöä ja iloa runsain käsin, myös niitä merkityksellisiä ihmissuhteita, sekä kyvyn nauttia pienistä asioista ja luovuudesta: muutamista vaikeista nuoruusvuosista huolimatta. Sitä samaa toivon muillekin. <3

Päivitys: 16.10.2011.

[Tony]

Kiitos kokemuksesi jakamisesta! Oli melko mollivoittoista luettavaa, mutta sellaista se on monen jehovantodistajan kohdalla, vaikka eivät sitä ääneen sanoisikaan - puhumattakaan entisten todistajien elämänkokemuksista.

Kun käyn nyt jo iäkkäiden vanhempieni luona, sinne sattuvat myös kaksi sisartani, jotka räkättävät keskenään ja naureskelevat opinnoilleni sanojen välistä vihjaillen, satuttavat minua edelleen. Isäni ei hyväksy sitä, etteivät sisareni puhu minulle, mutta meidän perheessämme ei ole sellaisia ihmissuhdetaitoja, joilla moiseen voisi puuttua. Olenhan ollut se pienin, luonteeltani herkin, siten altein ja kiusatuin meidän perheessämme.

Kuulostaa minun korviini siltä, että vaikka sisaresi osaltaan ovat olevinaan 'sitä parempaa' sakkia (=jehovantodistajia), niin osa heistä on ollut koko ikänsä kateellisia sinulle (ikäerokin osasyynä?). Voisiko olla, että kateellisuus on vain aikaa myöden vahvistunut kun sisaresi ovat huomanneet antaneensa elämänsä tyhjää täynnä olevalle lahkolle, sinun keskittyessäsi (ainakin yrittäessäsi) olennaisempaan - elämään?

[Markku Meilo]

- hyvämaineinen todistaja-poika löi minua nyrkillä kasvoihin, koska olen "niin tyhmä".

Arggggh, Vt-seuran arvomaailman ilmentymä.

Olisi niin tärkeää, että saataisiin aikaiseksi helposti löydettävää vertaistukea, sillä vain saman kokenut voi ymmärtää...

Mikäli nyt yhtään mistään mitään ymmärrän, niin omien kokemusten kirjoittaminen muiden luettavaksi asti - ilman, että niille pilkallisesti nauretaan - on jo hyvä alku. Täällä on lukuisa joukko samantyyppisen myllyn, perheenisän dokaaminen mukaan lukien, läpikäyneitä selviytyjiä.

[Valtakunnan palvelija]

-
Olen opiskellut lisää vuosikaudet ja olen pian tehnyt puolet korkeakoulututkinnosta, työn ohessa. Haluan vain oppia ajattelemaan. Olen löytänyt itsestäni sitkeyttä ja ympäriltäni kauniin ja värikylläisen avoimen, avartuvan maailman, jossa elää ensimmäistä kertaa elmässään. Oppiaineeni on sattumoisin valinta, joka auttaa minua ymmärtämään ihmisten erilaisuutta ja näkemään länsimaisen kulttuurin pelkkänä nurkkauksena erilaisten maailmankuvien ja uskomusten joukossa... On kuin pienen tirkistysaukon tilalle maailmaan ja ihmisiin olisi avautunut koko näyttämö: esirippu on hävinnyt.

Puit tässä kauniisti sanoiksi sen mitä minäkin tunnen.
On todella vapauttava tunne ajatella itse. Ajatella ilman suodattimia. Olen monta vuotta tuntenut oloni paremmaksi päivä päivältä. Ajattelun lisäksi olen oppinut rakastamaan aidosti kanssaihmisiä. Ilman pakkoa ja velvollisuutta. Todistajuuteen kuuluu omanarvontunteen lyttääminen. "Et ole mitään. Ajatuksesi ja halusi ovat pahoja. Taistele itsenäistä ajattelua vastaan. Ilman Jehovaa sinulla ei ole mitään." Kun tästä ajattelusta vapautuu asteittain, niin tunne on mahtava. Tekisi mieli halata jokaista. Sanoa ääneen "Minä olen, elän, rakastan ja haluan olla täällä. Rakastan elämää ja ihmisiä! Kaikki on niin kaunista!" Saa hengittää ilmaa, ja aidosti ihmetellä kaikkea. Ei tarvitse vain "tietää" kaikkea.
Oikeastaan en tiedä pitäisikö minun olla kiitollinen Vartiotornille, seurakunnille ja vanhemmilleni kun pitivät minua kuristusotteessa niin kauan, sillä nyt olen niin onnellinen. Olen oppinut mitä pahuus ja hulluus on. Nyt olen vapaa niistä.

Jotenkin viime tapaamisessa huomasin monissa ex-jt:ssä samanlaista hyvinvointia ja hyväntahtoisuutta, kuin itse tunnen. Ainakin Torninvartija, Marsupilami ja Markku olivat sellaisia joihin koin heti yhteyttä (en nyt tarkoita mitään yliluonnollista yhteyttä).

Tervetuloa vertaistukeen.
Tervetuloa omaan elämääsi. Sinun ei tarvitse enää olla matkustajana. Saat ohjata itse.

[Markku Meilo]

Ainakin.... Markku olivat sellaisia joihin koin heti yhteyttä (en nyt tarkoita mitään yliluonnollista yhteyttä).

Äh, tota, joo, yli- tai aliluonnollista yhteyttä, mutta en nyt tunnista, ellemme sitten keskustelleet mm. Pullasta, AK:n auto-onnettomuudesta ja VP:n testamenttaamasta kiinteistöstä.

Sinun ei tarvitse enää olla matkustajana. Saat ohjata itse.

Mielettömän hienosti ilmaistu.

[Kirsieveliina]

Kiitos kokemuksesi jakamisesta! Oli melko mollivoittoista luettavaa, mutta sellaista se on monen jehovantodistajan kohdalla, vaikka eivät sitä ääneen sanoisikaan - puhumattakaan entisten todistajien elämänkokemuksista.

Kiitos itsellesi. Taitaa olla niin, että asia on mollissa akuutteina hetkinä, mutta monille älyttömyyksille voi jo hyvin hersyvästi nauraakin...

Olen nähnyt kaitafilmin, jossa samat sisareni rääkkäävät minua. Sisarkateus on tosiaan myös mahdollinen, tai pelkkä ymmärtämättömyys, tai tunteettomuus. Olen heille kyllä suoraankin jo sanonut, ja luulen että ymmärtävät jo hippasen.

[Kirsieveliina]

Tervetuloa vertaistukeen.
Tervetuloa omaan elämääsi. Sinun ei tarvitse enää olla matkustajana. Saat ohjata itse.

Kiitos. Mukavaa, että siellä on muitakin

[Valtakunnan palvelija]

Joo täällä me ollaan toisillemme. Rohkeasti vain sitten tapaamisiin. Hajonneen sosiaalisen verkon tilalle on rakennettava uusi (tai sanon näin: Se verkko vietiin sinulta väkisin). Se on haastava ja pitkä työ, mutta se pitää tehdä! Se vaatii avautumista, ja myös kuuntelemista. Ymmärtämistä ja ymmärretyksi tulemista.

[Marilyn]

Tarinassasi on paljon samankaltaista hiljaista, sisäistä tuskaa, jota itsekin olen kokenut. Ymmärrän sinua hyvin. Tervetuloa palstalle! Itselleni kirjoittaminen on tuonut vapauden tunteen ja sen, että mielipiteeni on arvokas ja ansaitsee tulla kirjoitetuksi. Sitten pikkuhiljaa olen rohkaistunut ja puhunut asiasta, ensin lähimmän ystäväni kanssa ja sen jälkeen hieman muillekin. Silloin pääsin häpeästä, siitä että lapsuudessani kokemani asiat eivät olleet minun syytäni. Nyt yhdistelen näitä molempia ja tämä palsta on tuonut uuden kanavan asioiden käsittelyyn. Meille lapsuudessa kieroon muottiin pakotetuille toisten miellyttäminen on tärkeää. Siksi palstalle, kaikkien "arvosteltavaksi" omien tunteiden kirjoittaminen on myös kynnyksen takana. "Mitäs jos se lytätäänkin" Mutta taas toisaalta rohkeus tehdä se ja huomata että toiset ajattelee samalla tavalla, tuo lisää itsetuntoa. Se tuntuu äärettömän upealta kun, pitkään itsekseen omaa kuviteltua pahuuttaan nieleskelleenä, huomaa olevansa hyvä ihminen ja samanvertainen toisten kirjoittajien kanssa. Pikkuhiljaa voi totutella ajatukseen ja samalla jatkaa toipumistaan.

Ja kuten Valtakunnan palvelija hienosti sanoi:

Tervetuloa vertaistukeen.
Tervetuloa omaan elämääsi. Sinun ei tarvitse enää olla matkustajana. Saat ohjata itse.

*virtuaalinen etähali* Tervetuloa!

[Jaakko Ahvenainen]

"Olin iloinen ja vilkas lapsi, mutta väärä kohtelu, joten en pitkään edes tajunnut sellaiseksi, teki minusta vuosikymmeneksi lähes autistisen."

Lapsuudesa saadut traumat ovat likipitäen elinikäiset. En tarkoita niinkää fyysisiä kuin henkisiä, tunne-elämään kohdistuvia emotionaalisia traumoja. Persamuksiin tai selkään saadut nahkavyön paisuneet sinelmät korjautuvat aikanaan, mutta kasvavan, kehittyvän, ihmisen persoonallisuuteen kohdistuneet "iskut" eivät parane juuri koskaan.

Jehovan todistajat, omat vanhemmat, sisarukset tai vallan ulkopuoliset todistajat, eivät ole ainoat, jotka näitä traumoja aiheuttavat. Myös ulkopuolinen ja uskontokuntaa tuntemattomien ihmisten käsitykset ennakkoluuloineen ja yleistyksineen ovat niitä aiheuttamassa.

Toisaalta jehovantodistajalapset eivät ole ainoa ihmisryhmä tässäkään maassa, jotka näistä traumoista kärsivät. Myös muissa yhteiskuntamme uskontokunnissa ja vallan uskonnottottomissakin perheissä tällaista tapahtuu - ei saisi tahahtua - mutta valitettavasti tapahtuu, kaiken aikaa. Eikä näihin asioihin edes lastensuojeluviranomaisten käsi ulotu joko resurssipulan tai tioedonpuutteen vuoksi. -Mutta lapsi kestää. Lapsi kestää uskomattoman paljon, samalla kun hänen omanarvontuntooaan ja itsetuntoaan rusennetaan "hyvän" varjolla mitä sadistisimmin menetelmin.

On erittäin hyvä, että olet voinut kirjoittaa kokemuksistasi. Se on ensimmäinen askel tervehtymisen tiellä. Toivotan hyvää jatkoa Sinulle ja rohkeutta.

[Kirsieveliina]

Se tuntuu äärettömän upealta kun, pitkään itsekseen omaa kuviteltua pahuuttaan nieleskelleenä, huomaa olevansa hyvä ihminen ja samanvertainen toisten kirjoittajien kanssa. Pikkuhiljaa voi totutella ajatukseen ja samalla jatkaa toipumistaan.

Niisk
mutta hyvällä tavalla...!

Minäkin luin sinun tarinasi, ja se kolahti syvästi.

Vapaassa Suomen maassa tämä kaikki tuntuu niin absurdilta ja vinolta. Kuin olisi kävellyt koko elämänsä jalat katossa

[Lehtiveli]

Tervetuloa palstalle, ja oikein koskettava tarina. Saako tarinasi julkaista myös pääsivun puolella?

[Kirsieveliina]

Se on ensimmäinen askel tervehtymisen tiellä.

Kiitos ajatuksista sinullekin.

Paksu ja hiostavaksi käynyt manttelini huojuu virkistävien tuulten kadotukseen - kuinka runollista - vietävänä.

[Kirsieveliina]

Tervetuloa palstalle, ja oikein koskettava tarina. Saako tarinasi julkaista myös pääsivun puolella?

Saa toki julkaista. Editoidakin saa, olihan tämä aika pitkä "lataus".

[Istuva Härkä]

Hienoa että joku julkaisee noin täysin määrin tarinaansa kokemuksistaan, niitä lukee moni nimenomaan 'kuplan' laitamilla pyörivä ja elämäänsä ja kaiken merkitystä miettivä, kerta aina ei vain se muka täydellinen yhteisökään tarjoa pienelle ihmiselle mitään turvaa, vaan jopa pelkkää ahdistusta..sitä ei moni haluaisi uskoa, mutta koettu on omallakin kohdalla, tosin hyvin paljon lievimmässä määrin.
Tervetuloa vaan ja anna ajatuksen laulaa vertaistuen valtatiellä jos siltä tuntuu, sitä kaivataan ja tarvitaan jotta asialla on merkitystä!