En tiedä, miksi tämä asia on alkanut vaivata nyt vasta. Olenhan ollut vuosia erossa ja tyytyväinen. Erokin oli suhteellisen helppo (mitä siitä nyt muistan edes). Kuitenkin nämä asiat ovat nousseet nyt mieleeni pinnalle. Selvittämättömiä asioita? Oliko eroni "liika helppo" enkä käsitellyt tuota petosta missä jouduin olemaan kunnolla, ja se palaa nyt (vrt. raiskauksen uhria)? En tiedä, mutta koen, että jonkinlaista "vertaistukea" objektiivisessa mielessä voin tarvita, vaikka ihan lukemalla täältä teidän juttuja.
En tunne itseäni syntiseksi, pahantekijäksi, en epäröinyt kun lähdin pois. En vieläkään tunne niin tai kadu sitä, että hoh, menipäs tilaisuus kun ainoan oikean tosiuskonnon (tm) hylkäsin. Ei, sellaista oloa ei ole. Koskaan ei ollut huonoa omaatuntoa. Vain vapaus.
Minun tarinani ei ala päivästä nolla ja pääty tähän päivään. Se ei ole kronologisessa järjestyksessä. Tätä voisi kutsua jonkinlaiseksi automaattikirjoitukseksi. Annan sanojen vain "vuotaa" paperille. Tämä ei ole novelli tai elämänkerta, vaan vuodatus. Vuodatus siitä, miltä minusta tuntuu, ei teksti kirjallisuuskilpailuun. Pahoittelen siis etukäteen...
Varhaislapsuus
Äitini ja isäni tutkivat yhdessä tuttavaperheensä kanssa. Isä oli ensin kiinnostuneempi, mutta loppujen lopuksi äiti kääntyi. En ole varma, oliko tuo ennen vai jälkeen syntymäni, mutta tutkiminen on niillä hujakoilla tapahtunut. Paljoa en tuosta ajasta muista. Ainakin äitini ja sitäkautta automaattisesti minä oli(mme) järjestössä viimeistään silloin, kun aloitin koulun. Paljoa en myöskään muista kokouksista ennen kouluikää. Sen kuitenkin muistan varmasti, että tylsää oli enkä tajunnut mitään. Kivempaa oli ennen ja jälkeen leikkiä muiden lasten kanssa. Siihen aikaan oli väliajatkin normaaleissa kokouksissa käytössä.
Koulussa
Minua ei ole koskaan kiusattu uskontoni takia (mikä sinäänsä on outoa, että miten ala-asteikäisellä voi olla "uskonto", kun ei tajuaa lähinnä sen mantran mikä on toistettu. Vertaa siihen, että hellan levyyn ei saa koskea, ei sitä vaippaikäinen lapsi analysoi sen enempää) koulussa. Aina oli maailmallisia kavereita, jopa enemmän kuin JT-kavereita. Elämänkatsomustunnit olivat outoja, kun en uskontotunneille osallistunut. Uskontotunteja en edes kaivannut, mutta oli se hölmöä, että koulun "muut" vietiin uskontotunneilla johonkin pieneen huoneeseen ja vedettiin erilaista opetusta. Mikä oli mielestäni hyödyllistä ja yleissivistävää! Noita tunteja veti eräs liikunnan ja maantiedon opettaja, ja ne oli ihan mielenkiintoisia kiitos maailmallisen opettajan hauskan huumorintajun.
Yläasteella ei enää ET-tunteja järjestetty. Uskontotunnit hilluin käytävillä. Joskus menin uskontotunnille "vapaaehtoisena". En siksi, että olisi evlut kiinnostanut vaan ettei ollut tylsää istua käytävällä. Yläasteen uskonnon opettaja ei koskaan kyseenalaistanut sitä, moralisoinut JT-järjestön minulle valitsemaa uskontoa tai yrittänyt käännyttää tahi kyseenalaistaa.
JT-kaverit
Pakkohan se oli JT-piiristä kavereita hommata, maailmallisia lapsia kun pidetään huonona seurana. On outoa, miten poikapuoliset lapsikaverini olivat takinkääntäjiä ja selkäänpuukottajia, kuten seurakunnan vanhemmat jäsenet. Tässä joitain yksittäistapauksia jotka kaivelivat JT-kavereissani ja ajanvietossa heidän kanssaan:
- Piti mennä useasti yhden ikätvoerini kanssa naapurikaupunkiin shoppailemaan. Polkupyörällä kuljin 12-kilometrin matkan keskustaan. Et tiedä montako kertaa hän teki oharit. Aika harvoin piti lupauksensa, eikä siitä ilmoittanut.
- Jos olin sopinut toisen JT-kaverini kanssa, että perjantaina tehdään jotain, tuleekin ilmoitus, ettei perjantai sovi. Sunnuntaina kokouksessa kuulin, miten JT-nuoret olivat illanvietossa ja kaverilleni ei siksi sopinut viettää lupaamaansa aikaa kanssani. Minua ei noihin kutsuttu, peruttiin vain tapaamisia. Harmitti vain, kun en pitänyt kauheasti noista muista JT-nuorista, ja kaverini väitti samoin. Silti "petti" minut useasti noiden muiden takia.
- Pelattiin erään kaverin luona vintiltä löytynyttä Vic-20 pelikonetta. Siinä oli joku peli, missä ruudulla olevat neliöt ampuivat toisiaan pienemmillä neliöillä mitkä olivat ammuksia. Peli piti pistää pois väkivaltaisena. Myöskin olin ostanut autopelin, jonka otin mukaan erään JT-nuoren luokse. Peli piti lopettaa, koska yksi tulivuoriautorata oli "Hades road" eli saatanallinen! Kun heidän isänsä tuli huoneeseen ja näki latausruudussa tuon nimen, pelikone pistettiin pois ja saatiinkin tutkistelu kesken kahden lapsen illanvieton demoneista. Kun pelaa autopeliä, joutuu demonien hyökkäyksen kohteeksi. Luonnollisesti.
Todella paljon kaiveli tuo kontrolli, kun vahdittiin aina mitä me lapset teemme ja kaikki vähänkään epäillyttävä (mikä väännettiin väkisin epäillyttäväksi) kiellettiin. Typerää, koska kotona sitä ei niin pahasti ollut (vielä kun isäni ei ollut mukana). Myös ärsytti jatkuva lupausten peruminen.
Urheilu
Seurakunnassani oli tapa pelata kerran viikossa talvella sählyä hallissa ja kesällä jalkapalloa. Se oli muuten mukavaa ja "pakko", koska JT-nuori oli epäillyttävä ellei hän näihin peleihin osallistunut. Urheiluhenki oli tappava. Vammoja tuli, taklauksia, poikittaista mailaa, liukutakleja. Perjantaina pelattiin (että nuoret pysyy poissa perjantan paheista, mitä ikinä ovatkaan
) ja ikäjakauma oli 6-60. Sunnuntaina sitten veli vanhimmilla oli polvi paketissa. Useasti alle kymmenvuotias itki näiden sählypelien jälkeen kun vanhin oli hänet taklannut laitaa päin saadakseen pallon. Maalivahtia ei ikänsä puolesta säälitty, vaan aikuiset lämivät täysillä maalissa ollutta lasta päin. Mustelmilta ja vammoilta ei säästytty.Musiikki
Isälle on aina musa ollut rakasta, ja siitä hän ei edes luopunut käännyttyään. Rokki ja hevi soi kotona. Deep Purplea, Guns'n'Rosea, Motörheadia you name it. Aina nauratti kokouksissa, kun puhuttiin hevin vaaroista ja esimerkkinä oli vielä joku "laimeampi" bändi. Muistan, miten isän kanssa naureskeltiin sitä, kun yhdessä Herätkää! -lehdessä oli maininta Guns'n'Rosesin sytisyydestä. Sitä oltiin ennen kokousta kuunneltu, eikä itselläni ainakaan syntinen olo ollut, saati huono omatunto. Se on VAIN musiikkia. Jossain vaiheessa yhden veljen kautta (minua muutaman vuoden vanhempi silloin, hänet pistettiin tutkimaan kanssani) technoa ja ravea. Kun konventissa kerrottiin technon vaaroista viedä sinut vain sitä kuuntelemalla moraalittomaan käytökseen ja ikiaikaiseen tabuun, seksiin, oli hauskaa katsoa kun tuo veli joka oli pistetty tutkimaan kanssani oli korvat punaisena.
Olen kakarasta asti tähän päivään asti kuunnellut musiikkia, enkä ole ainakaan musan takia pornoillut yhtään sen enempää tai vähempää.
Eräs vanhin tykkäsi syntikkamusiikista (niitä Anttilan viiden markan levyjä, jossa joku tuntematon artisti ujelluttaa syntikkaa tehden tunnetuista biiseistä omia sovelluksia). Hän sitten soitti sitä (lapset joutui mukaan vanhempien ylitylsiin illanviettoihin) ja huomasin, että siellä on yhdestä rock-kappaleesta tehty syntikkaraiskaus. Siitä mainitsin, niin jo loppui "saatanallisen" levyn kuuntelu, vaikka tuosta rock-biisistä tietämätön vanhin oli sitä siihenkin asti popittanut. Tieto lisää tuskaa = tieto tuo demoneita?
Kenttätyö
En ole koskaan tykännyt käydä kentällä. Käännyttämistä, ihmisille tuputtamista, ihmisten häiritsemistä kotona. Sitä mieltä olin aina. Varsinkin erään tienraivaaja-sisaren kanssa viiden tunnin kenttämaratoonit olivat puuduttavaa tehotyöskentelyä, vaikka pitää myöntää, että hän oli suhteellisen hauskaa ja ymmärtäväistä seuraa. Oudointa kenttätyössä oli tämä:
Veli, kenen kanssa tutkin, kävin hänen kanssaan luonnollisesti kentällä. Kenttä alkoi, kun hän haki minut kotoa, ajoi tunnin autolla ympäri ämpäri, soitti yhtä ovikelloa, totesi, ettei kukaan ole kotona. Vei minut Heseen syömään. Mentiin hänen luokse kuuntelemaan musiikkia kunnes minut vietiin kotiin. Yksi ovikellonsoitto, sapuskaa, cruisailua, musan kuuntelua hänen kotonaan on 4 tuntia kenttää. Kätevää. Ja hyvää opetusta veljeltä nuorelle, miten tunnollisesti sanaa viedään eteenpäin.
Minusta tiedettiin, että minulla on maailmallisia kavereita. Yksi ehdotus oli, että kerään kaverini kotiini ja joku vanhin tulee johtamaan kimppatutkistelun. Ennemmin olisin kuollut. En suostunut, joten sain karsaita katseita. "Eikö olisi kivaa, jos niin sanotut kaverisi pääsisivät kanssa paratiisiin" koitettiin taivutella. Ei mielestäni, sillä silloin kaikki kivat leikit ja harrasteet olisi karsittu sitä paratiisia odotellessa.
Isän kääntyminen
Jossain vaiheessa isä kääntyi ja meni suhteellisen nopeasti kasteelle tutkimisen jälkeen. Jälkeenpäin kuulin, että hän teki sen meidän lasten (minulla on sisko) takia. Hänet hyväksyttäisiin enemmän "isänä" kuin maailmallisena "isänä" meille tai jotain. Siitä alkoi ongelmat. Isä oli nopeasti avustavan palvelijan pallilla. Kotona alkoi mennä hermot. Isästä tuli inkvisiittori kontrolli-friikki sen entisen rentouden tilalle. Pelasin Final Fantasy peliä, missä taistelut käydään valitsemalla listasta mitä hahmo tekee. Peli bannaan väkivaltaisena ja arveluttavana... Myöskin olin pelannut jo ala-asteesta asti roolipelejä, niin yhtäkkiä piti pari peliä heittää roskiin saatanallisuuden takia. Ihan kuin ne pelit olisivat yhtäkkiä isän kääntymisen jälkeen myös kääntyneet pahuuteen! Joskus koulun jälkeen hyllystäni oli hävinnyt cd-levyjä roskiin. Kaikki alkoi mennä päin vittua. Rennosta koti-ilmapiiristä tuli kuin joku 1800-luvun äärikristillinen konservatiivinen helvetti.
Kokouksissa ja konventeissa
Joskus yritin todella opiskella, kun olin saanut sen käsityksen, että ennen uskoa pitää olla tietoa. Tein muistiinpanoja ja niin edelleen, kunnes kyllästyin. Samaa sontaa viikosta toiseen eri muodossa. Ensin kerrotaan "maailmasta" laput silmillä, sitten kerrotaan miten maailma tuhoutuu ja vanhurskaat perivät maan. Tuo "maailma" vain muuttui. Koska se oli viihde, koska internet, koska työnantaja, kavereiden seura, houkutukset tai mikä lie. Kaavan oppi nopeasti. Vielä kun tiesi, miten puheet on etukäteen jäsennelty, mihin sitten puhuja lisää täytesanoja. Ja vielä kun tiesi, ettei omia mielipiteitä tai pohdintaa tai ajatuksia herättäviä aiheita ollut. Vain saarnaa. Näin on näin tapahtuu, näin maailma toimii. Alkoi pilkkiminen. On muuten ärsyttävää istua ja pää nuokkuu edestakaisin kuin rock-konsertissa. Siinä sitten puret huulta, syöt purkkaa, nipistät itseäsi, vaihdat asentoa jatkuvasti, käyt vessassa pesemässä naamasi... ja hetken päästä pää vispaa taas edestakaisin. Pikkuhiljaa eturiviltä siirryin takariville pois katseilta, mutta sieltä minut ajettiin pois, koska se on lapsia varten. Menin sitten "kirjastoon" missä on oli mikrofoni. Sieltä ajettiin pois, kun ei pidä olla yksin. Alkoi "päänsäryt" ja "flunssat", eli kokouksissa käynti laski. Mistä tuli tietysti ongelmia myöhemmin kun ruvettiin urkkimaan ja kysymään huumeidenkäytöstä, uskon horjumisesta ja runkkailusta.
Onneksi pilkkimiseen tuli pieni lääke, pääsin "äänimieheksi", eli mikseriä hoitamaan. Oli jotain mielenkiintoa ja siellä takana työpöydän takana pystyi vaikka lukemaan omaa kirjaa tai piirtelemään. Ja piti olla tarkkaavainen vastausmikkien kanssa. En kuitenkaan kokenut palvelevani Valtakunnan salia kuin saavani jotain viihdykettä tappavan tylsäksi pariksi tunniksi.
Sitten alkoi vastauspainostus. Pitää vastata. Itse en siitä konseptista pitänyt. Ensin luetaan kappale 3. Sitten luetaan kappaleen 3 kysymys. Sitten luetaan kappale 3. uudelleen vastauksena noin kärjistetysti. Kerran vastasin "omasta" päästäni, ja jouduin puhutteluun missä kolme vanhinta opasti, minkälainen on hyvä vastaus. Hyvä vastaus on fasistista aivopesua. Lue teksti mikä juuri luettiin, älä sooloile tai sävellä. En enää vastannut.
Kirjantutkisteluissa vastaamiseen oli toinen kannustus. Vastaa kerran saat suklaapatukan, vastaa 2 kertaa saat kympin. Vastaa 20 kertaa tässä kuukaudessa niin saat cd-levyn. Selvä. Tuo tuli siis äidiltäni. Vastaaminen on niin tärkeää jumalan silmissä, että lasta pitää lahjoa, että hän vastaisi! Oma sydän ei merkitse, vaan maneerit ja pakko ja muottiin istuttaminen. "Kun on tottunut vastaamaan, se on helpompaa." "Kun on tottunut tappamaan, se on helpompaa." En näe suurtakaan eroa aivopesussa ja ehdollistamisessa.
Konventit olivatkin sitten oma lukunsa. Nuorena jännää mennä "matkoille" kun samalla sitten yhdistettiin viikonloppuloma hotellissa ja kaikkea. Mutta se konventti... jos valtakunnan salissa jo pilkin, niin konventissa olin koomassa. Ei enää piirtämiset auttanut. Kasettisoitin toi tylsimpien puheiden kohdalla lohtua, ja kun tajusi, että käytäville voi mennä haahuilemaan, se ei ollut niin sietämätöntä. Paitsi odotus, että se loppuu.
Nuorena kollina kesän piirikonventti Helsingissä olikin sitten aivan eri juttu, pojat tietävät
Ja jäähallissa pääsi hienosti sinne katon rajaan puupenkeille pimeään nurkkaan nukkumaan tai vaikka pelaamaan Gameboytä. Uloskin pääsi. Jännästi muuten, kesken puheita nuoria JT oli ulkona viettämässä aikaa. En ole sen parempi, koska itsekin siellä olin. Tappelunkin olen nähnyt piirikonventissa, kun veli kävi toisen veljen kurkkuun kiinni. Mustasukkaisuusdraamaa käytävällä.Kyseenalaistaminen kasvaa
Jossain vaiheessa teini-ikäisenä kun alkoi hieman ajatella omilla aivoillaan, alkoi nähdä porsaanreikiä. Nuoret veljet ja sisaret bilettivät ja kävivät reiveissä. Krapulaisia naamoja näkyi. Eräissä häissä mihin osallistuin (vanhimman tytär) minulle vanhin osti minulle alaikäiselle baarista siideriä ja taskumatti kiersi. Eräs sisar oli miespuolisen veljen kanssa hetken kotona kahdestaan ennen kuin he lähtivät kaupungille. Tuo veli oli häntä hakemassa autolla. Ei heillä suhdetta ollut. Sisar hyllytettiin väliaikaisesti, koska jos kaksi ihmistä on samassa huoneessa, niin totta hitossa he nussivat saman tien, ei kysymystäkään. Jos minä haen kaverini kaupungille viettämään päivää muiden veljien ja sisarien kanssa, tietty kaveriani sutaisen nopeasti ennen sitä. Vanhimmat tietävät.
Roolipelejä olin pelannut kauan, ja tiesin tasan tarkkaan mitä ne ovat. Yhdessä konventissa oli veli, joka oli pelannut "roolipelejä", tässä tapauksessa Magic: the Gathering joka on korttistrategiapeli. Hänen elämänsä alkoi mennä tuon kortinlätkimisen, mitä roolipeliksi virheellisesti kutsutaan, päin helvettiä kirjaimellisesti. Tavarat alkoi lennellä ja huumeet tulivat kuvioihin. Itse olin pelannut roolipelejä jo 11-12 vuotiaasta, enkä huumeita ollut käyttänyt saati tavarani huoneessa lennelleet. Ja minun roolipeleissäni ei kyllä korttia lätkitty. Vanhimmat tietävät parhaiten.
Tietokonepeleistä puhuttiin aina siitä Doomista, mikä oli ollut uutisotsikoissa eikä tullut mieleen, että sitä peliä ei kukaan enää edes pelaa koska se oli jo auttamattoman vanha siinä vaiheessa, ja uudempia pelejä oli tarjolla. Ja Doomissa on demoneita. Internetissä ei ole kuin saastaa. Koulutöihin kannattaa hakea tietoa seurakunnan kirjastosta, eikä maailmallisesta kaupunginkirjastossa jossa "saatana on valeasussa houkuttelemassa ja jakamassa väärää hairahduttavaa tietoa." Myös koulu ja koulutus kyseenalaistettiin.
Yläasteella alkoi sitten kastepainostus. Tärkeintä tuntui seurakunnalle olevan se, koska menen kasteelle. Seuraavana konventtina? En. Minua ruvettiin hyljeksimään kun en mennyt kasteelle. Menin kauppikseen ja vanhimmat sanoivat, että eräs seurakuntalainen voisi yrityksestään antaa minulle hyväpalkkaisen työn. Olin innoissani, juuri aloittanut koulun ja työ jo tiedossa. Paitsi, minun pitäisi olla kastettu, että tuon työn saisin.
Veli, kenen kanssa tutkin ja olin kenttäillyt Hesessä erotettiin. Sama veli oli pari vuotta sitten kieltäytynyt maailmalliselta naiselta kiitosruususta, sillä tuo ruusu olisi ollut seksuaalinen ele. Tuon veljen eräs kaveri yritti itsemurhaa seurakunnan luomien sosiaalisten paineiden takia.
Kyllästyin omaan seurakuntaani, ja aloin käydä isovanhempien lähellä olevassa seurakunnassa mieluummin. Sitä paheksuttiin hieman, koska minulla on "oma" seurakunta eikä minun pitäisi kuokkia toisten seurakunnassa. Siellä toisessa minua "vierailijaa" sitten ojennettiin jatkuvasti liian lyhyestä kravaatista, liian paksuista kengänpohjista, väärän värisestä hiusväristä, pystytukasta, milloin mistäkin. Koitin mennä sen seurakunnan nuorten kanssa pelaamaan jalkapalloa, mutta koska en siihen seurakuntaan kuulunut, en päässyt mukaan. Kuppikuntamaista touhua, syrjintää. Sen sijaan, että nuorta mieltä olisi tuettu ja rohkaistu, häntä (minua) alettiin syrjiä systemaattisesti. Jatkuvasti sai juosta vanhimpien puhuttelussa milloin mistäkin ihmeasiasta. Ämmät juoruilivat. Eräs veli meni kerran keskustelemaan ja vastaamaan niihin kysymyksiin pyrkiessään kastamattomaksi julistajaksi. Kun tuo veli oli tuota initiaatio-riittiä suorittamassa, seurakunnan ämmät alkoivat puida, mitä pahaa tuo veli on tehnyt kun joutui "kuulusteluun". He eivät edes tienneet mistä on kyse kun tekivät johtopäätöksen. Myös seurakunnan ämmät alkoivat ottaa vanhimman roolia minun kohdallani. Keskellä seurakunnan aulaa alkoi kamala läksytys jonkun ämmän toimesta, kun vanhimmat sentään veivät sivuun yksityiseen keskusteluun. Onneksi tuo ämmä sai siitä valitukset, koska hänen syytöksensä olivat perättömiä ja asiattomia.
Tutkistelu-veljeni vaihdettiin, kun tuo edellinen oli hairahtanut. Uusi oli ihan mukava, mutta sinisilmäisen yli-innokas. Aina kun teki kiperämmän kysymyksen hän kertoi antavansa vastauksen seuraavana kertana kun on lukenut aiheesta. Mitään kahden ihmisen välistä uskonasioista keskustelua ei tullut, kun aina piti etsiä kirjasta tieto mikä luettiin. Omaa päätä ei käytetty, vaan kirjaa. Jos vastausta ei muistanut ulkoa, siitä aiheesta ei puhuttu ennen kuin oli se tieto etsitty kirjasta. Tappavan puuduttavaa ja älykkyyden näivettämistä.
Jossain vaiheessa ei enää kiinnostanut. Ajoin irokeesin ja värjäsin sen. Siitä seurakunta tykkäsi. Irokeesin takia taas puhutteluun, runkkaanko, käytänkö huumeita, harrastanko seksiä? Runkkarithan ajavat irokeesin ja ne, jotka nussivat kaikkea liikkuvaa. Johtopäätös on hyvä! Outoa toimintaa yleensäkin kaikki järjestöltä, jonka toimitusjohtaja on itse luoja! Joskus kun ihmettelin jonkun vanhimman veljen toilailuja, vastaus oli ihmisen epätäydellisyys. Missä on pyhä henki?
Aloin juoda alkoholia. En niinkään kapinoidakseni, vaan seuranviettona ja huvikseni. Ei kiinnostanut ns. kaksoiselämän viettäminen, en sitä siis sytemaattisesti salaillut vaikken julki tuonutkaan. Kerran sunnuntaina ennen kokoukseen lähtöä makasin sängyssä kamalassa kankkusessa. Oli ollut kiva peli-ilta maailmallisten kavereiden kanssa. Siinä krapulassa sitten sanoin vanhemmilleni, että kiitos jään kotiin. Kamala huuto ja riehuminen siitä tuli. Sen jälkeen jäin aina kotiin. Kerran menin valtakunnansaliin, erotakseni kastamattoman julistajan tittelistäni. Onneksi en ollut kasteelle mennyt 18 ikävuoteen mennessä, vaikka vaippaiästä asti olin pakotettuna ollut. Aivopesu ei minuun ollut toiminut.
Vapautuminen
Oli helppoa jäädä pois. Seurakunta ja koko järjestö alkoi olla kuin mätä omena silmissäni, ja silloin kun krapulassa ei kunto riittänyt oli helppo jäädä pois. Pysyvästi. Siihen aikaan meillä oli kirjantutkistelut (asuin kotona) ja niihinkään en osallistunut, vaan olin omassa huoneessani. Muutaman kuukauden ajan joka ilta oli kamala tappelu siitä, kun en suostunut alakertaan menemään. Sekin loppui kun ei tuottanut tulosta. Aluksi kun kirjantutkistelussa pidettiin alku- ja loppurukous, omassa huoneessani hiljaa yhdyin niihin. Kunnes senkin lopetin. Aluksi omaatuntoani pisti ja tuntui, että olen tahallaan "paha" vaikken koko paskaan edes uskonut. Sekin jäi ja omatuntoni jäi puhtaaksi kaikesta huolimatta.
Oli traagista, kun pikkusiskoni parkui täyttä kurkkua ja huusi "et ole veljeni enää" kun erosin. Aivopesua?
Tutustuin nykyiseen avovaimooni, ja hän muutti meille vanhempien luoksi siksi aikaa kun etsittiin omaa asuntoa. Heti kun menin kavereiden luokse tai asioille ja tyttöystävä jäi kotiin, vanhempani kaappasivat hänet aivopesuun. Että minua suututti! Silmä vältti niin tyttöystävä istutettiin keittiöön ja alettiin pommittamaan aivopesumetodeilla ja kirjallisuudella. Armotonta ja moraalitonta hyökkäystaktiikkaa. Tietysti tyttöystäväni ei kehdannut kieltäytyä kun "appivanhemmat" olivat kyseessä.
Vaikka olin eronnut, niin minun ja tyttöystäväni olisi pitänyt nukkua eri huoneissa ja olla päivisin ovi auki minun huoneessani. Totta kai keskellä kirkasta päivää kun vanhemmat juovat aamukahvia ja ovi on kiinni nussisin kuin eläin (noh, niin teinkin, mutta ymmärtänette pointin
). Vedin hirveän äläkän noista nukkumisjärjestelyistä, ja ne onneksi kaatuivat mahdottomuuteensa ja typeryyteensä. Joskus kun menin asioille mistä äitini tiesi etukäteen niin äitini oli sille päivälle ja kelloajalle varannut tutkistelun erään tienraivaajasisaren kanssa tyttöystävälleni. Kumpikaan ei tiennyt etukäteen tuosta. Kun tulin kotiin takaisin, äiti istui keittiössä ja tyttöystävä oli yläkerrassa, niin kuin pitikin. Tyttöystävä vain kertoi, että heti kun olin lähtenyt äiti kuskasi hänet tutkisteluun. Minulta alkoi loppua pinna ja taisin kyllä aika hyvin tehdä itseni lopullisesti kadotetuksi jopa kiroamalla pyhän hengen alimpaan helvettiin! Muutettiin pois. Oma elämä alkoi.Jossain vaiheessa vanhimmat sitten ottivat yhteyttä siihen erotettujen tapaamiseen mikä järjestettiin kahvilassa, sitä porukkaa kun en kotiini laske. Samaa sontaa mitä ennenkin. Itse sanoin jonkun oman ajatuksen tai mielipiteen mitä ajattelin sillä hetkellä, se sivuutettiin kokonaan. Millään muulla ei ollut väliä, mitä heidän valmiiksikoodatut aivonsa kertoivat ulkomuistista. Kaikki muu sivuutettiin. Kiitos ja näkemiin. Sanoin samalla, ettei tarvitse enää koskaan noita jokavuotisia tarkistuskäyntejä tehdä. Se on pitänyt 7 vuotta jo.
Nykyään siskoni on eronnut. Äitini on eronnut. Isäni on järjestössä "vittuillakseen" omien sanojensa mukaan. Hän sanoi, ettei aio erota, vaan katsoo miten kauan hän roikkuu. Hän on syvästi loukkaantunut kun ymmärsi sitä henkistä sadomasokismia mitä jouduin kokemaan seurakunnan, järjestön, vanhimpien, kierrosvalvojien, piirivalvojien, sisarten, JT-nuorten ja muun roskasakin taholta. Isäni on vihainen järjestölle siitä, mitä se teki meidän perheelle. Olen tyytyväinen, että koko perheeni on poissa siitä nyt. Kiitos minun, sanotaan, koska heitin ekan kiven kaivoon.
Minulla on persoonallisuushäiriö, kieroutunut ihmiskuva (people=shit) narsistin ja sosiopaatin _erittäin_ lieviä piirteitä. Masennustestissä vedin melkein huippupisteet, mutta masennukseni ei ole itsetuhoista depressiota, vaan yleistä vitutusta ja vihaa. En usko ihmisiin. En luota kehenkään (vanhemmat, tyttöystävä eri asia). En tosin pidä itseäni sairaanakaan (persoonallisuushäiriöinen ei pidä itseään "outona". Tuo diagnoosi oli minulle aluksi suuri vitsi ja epäusko, mutta kun olen kalloa kutistellut ja asiasta ottanut selvää, niin hitto, tuo minulle on tullut). Persoonallisuushäiriö on kuulemma minulle kehittynyt teini-iässä... mitäköhän silloin on tapahtunutkaan? Toisaalta, pidän itseäni vahvana, minua ei kuseteta.
Vaikka JT:t ovatkin mielestäni kaikkea muuta kuin tosiuskonto, enemmänkin Amerikkalainen perusnormit täyttävä aivopesulahko silti tavallaan uskon jollain tasolla jumalaan. Sitä en tiedä, mikä jumala on, onko "se" kuollut vai jokin voima. Ehkä myös uskon, että olet sitten hindu, buddhalainen tai JT jumala on sama, sen palvonta vain on erilaista. Toisaalta, minulla ei ole todisteita jumalasta. JT:t ovat hyvä todiste siitä, ettei jumalaa ole, ja jos on, hän ei ole rakkaudellinen vaan yhtä epätäydellinen kuin valitut tosiuskovat omat kuvansa.
Olen agnostikko. Vahva ihminen. Vihainen ihminen.
Huh... helepotti!
Jotain tuttua kun rivien välistä ajattelee...ainakin minulle 
Mutta myös raamatun kauhistuttava olento, rinnastettavissa saatanaan mm. Olen poissa JT:n ikeen alta ja nyt raivoan kuin merten peto, Leviathan "tosiuskovia" popsien. Tai jotain.
